Niin häpeä mitä?

Sen kun tietäis, niin viisas olisin mutta ensimmäisten treenien pääasiallinen anti oli häpeä ja nolotus..  En käsitä sitä miten miestä voi nolottaa salilla yksin.. ja ei se hävetä että on risat verkkarit eikää se että haisen kuin rankki tynnyri vaan se numero siinä käsipainossa.. Aikuinen 120 kg ukko ähisee ja hikoilee  4 kilon käsipainon kanssa..  olispa 40 ja pala kuin iso-arskalla niin kehtaisin olla yksin salilla.. siis mitä vit... Mä olen aina ollut sinut sen kanssa että välilolä oon painanut 140 kg ja ukko on ollu niin pumpattu kortisonia että michelin mies on anorektikko, mutta mikä ihme siinä 4 kilon käsipainossa voi nolottaa??? Tiedän hyvin että kelpaan vaimolleni juuri tällaisena ja varsin hyvin tiedän että mun vahvuudet on korvien välissä mutta mistä puskee pintaan tää  ulkoinen itseinho? 

Onhan se upeaa itsepetosta ladata  kumia paljon  tankoon, vitosia ja kymppejä.. Kiva kun Origolla on  niin massiivisa levyjä että  saan huijata itseäni että onpa siinä paljon rautaa.. Toinen omituinen asia mistä nauttii on lihaskipeys.. sitä unohtaa melko nopeasti että se lihakset on tullut sillä  4 kilosella kipeäksi. On vaan iloinen että ne on kipeät ja kuvittelee olevansa kovimpikin treenaaja

Ja voi sitä ahdistuksen määrää jos salilla on joku samaan aikaan, ihan sama vaikka se tekis 3kilon painolla niin sit se tekee kuitenki enempi..

Tuon kaiken  edelläkuvatun käy läpi mielessään aina joka treenissä. Siihen menee aikaa se 5-10 sekuntia  mutt aina ne mielikuvat on käytävä läpi..  sen jälkeen sitä onneksi aina muistaa sen kultaisen ohjeen jonka on itselleen asettanut projektin alussa:

Teen vain sitä mikä on mukavaa, niin kauan kuin se on mukavaa.